ICIW 2025

Tiesitkö, että Aminopörssi on ensimmäinen paikka Suomessa, mihin ICIW tuli myyntiin?  Olemme saaneet kunnian olla mukana ruotsalaisen brändin kasvutarinassa Suomessa ihan alusta asti - Suomessa vuodesta 2014.

ICANIWILL Suomesta 

Aluksi ICANIWILL vaatteet pystyi shoppailemaan meidän kivijalkamyymälästä Konalasta tai tilaamalla ne Aminopörssin netistä. Treenivaatteet näkyivät melko paljon silloisten ambassadorien päällä ja ihastuimme niihin välittömästi tietysti myös itse. 

Ekat mallistot olivat hyvinkin kirjavia ja neonvärisiä sekä erilaisia villejä camo-kuvioita, kuten tästä ensimmäisestä mainoskuvasta näkyy. 

Seuraavat mallit muuttuivat leoparditrikoiksi, jotka suorastaan vietiin silloin käsistä. Materiaalit olivat aivan erilaisia, hyviä nekin, mutta kiiltäväpintaisia ja viileitä päällä. 

Lopulta ekat ICIW Queen Mesh mallistot saapuivat meille ja materiaalit alkoivat muistuttaa reilusti nykyisiä tuotteita. Tämäkin mallisto oli aikansa supersuosikki ja se palasi hiljattain takaisin mallistoon meidän kaikkien iloksi. 

Ei aikaakaan, kun myynti räjähti Suomessakin.

Olemme iloisia ja ylpeitä matkastamme ja ICIW valikoimasta, mikä on edelleen meillä Suomen paras.

ICIW suosikit 

Suosituimmat ICIW vaatteet ovat trikoita ja kesällä shortsit tulevat heti perästä. 1/4 vetoketjupaidat treeniin ovat klassisia ikisuosikkeja kaikissa värivaihtoehdoissa. 

Define -malliston myötä brändin suosio nousi aivan uusiin lukemiin, ja mallisto onkin ollut myynnissä siitä asti laajentuen vain entisestään. 

Myös meillä ICIW Define trikoot klassisessa perusmallissa ilman mitään extraa ovat myydyimmät kaikissa kokovaihtoehdoissa. 

Tämän malliston Define Scrunch eli ICIW peppurypytys trikoot nousivat nopeasti myös suosituiksi ja Define Flared trikoisiin ihastuttiin välittömästi. 

Define V-shape puolestaan muotoilee takapuolta hiukan huomaamattomammin ja toimii muotoilua hienovaraisesti toivoville. 

Define shortsit ovat kesän suosikkeja ja meillä lyhyimmät pocket shortsit myydyimmät. 

Uusimmat Define malliston t-paidat, pitkähaiset naisten treenipaidat ja hihattomat täydensivät keväällä 2025 malliston suorastaan kaiken kattavaksi. Monet värivaihtoehdot ihastuttavat ja ajattomuus toimii myös tässä. 

Nimble -mallisto on viileä ja pehmeä, joogaan ja pilatekseen erityisesti kehitetty, mutta monen arkisuosikki. Klassinen look ja erityisesti flared lahkeet toimivat sporttisessa arjessa. 

Rush -mallisto yllättää kankaan elävyydellä, mikä tekee muotoilevan vaikutuksen. Peppurypytys viimeistelee lookin. 

Everyday -mallisto toimii - nimensä mukaisesti ihan joka päivä. ICIW stringit eivät suotta ole myydyimmät stringit treeniin. Ne pysyvät paikallaan ja toimivat täydellisesti kaikkien treenitrikoiden kanssa. 

ICIW Helsingistä - myymälästä 

Helsingin Konalan myymälässä, mitä myös lisäravinnetaivaaksi kutsutaan, on erinomainen valikoima ICIW vaatteita, asusteita ja varusteita, mitä saatavilla on!

Meillä on yli kaksi sataa erilaista ICANIWILL tuotetta, mihin toki lisätään vielä kaikki kokovaihtoehdot päälle. Ehdottomasti eniten meillä on tämän ruotsalaisbrändin naisten vaatteita, miesten vaatteista meillä on suosituimmat. 

Vaatteista on esimerkit vaaterekeissä esillä. Myymälässämme on kaksi sovituskoppia, missä pääset sovittamaan vaatteet. Sovitukseen pyydä vaatteet henkilökunnalta, niin pääset kokeilemaan. Kokeilemalla koot ja mallit menevät aina kerralla nappiin. 

Saldot, mitkä näet netissä ovat ajantasaiset ja myymälämme varastosaldot. Kaikki saldoilla olevat tuotteet ovat toisin sanoen myymälässä olemassa.

Parastahan tässä on, että sinulle ei meillä tule tilannetta, missä sanomme lisää tuotteita löytyvän meidän nettikaupasta. Mitä meiltä löytyy netin varastosaldolta, löytyy myös myymälästä. 

ICIW netistä 

Kokemuksemme mukaan ICIW koot pitävät erinomaisesti kutinsa.

Jos yleensä käytät kokoa S, voit valita sen myös tästä brändistä.

Suosituimmat vaatekoot ovat jatkuvasti kasvaneet. Siksi meiltä saat ICIW vaatteet aina XS koosta vähintään kokoon L, monista XL ja osasta myös 2XL, mitä saatavilla on. 

Löydät siis varmasti sopivat ICANIWILL treenivaatteet meiltä itsellesi. 

Toimitamme aina nopeasti, ja toimitusaikamme on useimmiten 1-2 arkipäivää. Toisin sanoen voit saada paketin perille jo päivässä. 

ICIW outlet

Viimeiset kappaleet ja joskus erikois erät tuotteita menevät ICANIWILL outlettiin. Outletissa shoppaillaan nopeusperiaatteella, ja kun tuotteet loppuvat, ne loppuvat.

ICANIWILL outlet vaatteet (kuten kaikki meidän outlet-treenivaatteet) suositellaan sovitettavaksi myymälässä, jos et ole varma niiden sopivuudesta juuri sinulle. Kun brändi on tuttu, koot pitävät kutinsa ja jatko-ostokset netistä ovat helppoja. 

Harkitse outlet - ja muut nettiostokset - aina tarkasti. Ympäristö ja koko Aminopörssin jengi kiittää, kun turhia palautuksia ei tule. 

Osta ICIW kotimaisesta Aminopörssistä! 

Tervetuloa ostamaan ICIW vaatteet meiltä, Aminopörssin myymälästä Helsingin Konalasta. Auton saat oven eteen ilmaiseen parkkiin ostosten ajaksi. Autamme mielellämme vaatteiden valinnassa.