Intra Workout tuo lisää virtaa treeniin!

INTRA WORKOUT -juomien tavoitteena on tuoda lisää energiaa, jotta treenin jaksaa vetää täysillä loppuun asti.

Kovempi treeni intra workout treenijuomalla 

Kun jaksaa treenata vähän kovempaa tai vähän vielä pidemmän ajan, tuloksetkin paranevat. Siksi voidaan sanoa, että Intra juomajauheet auttavat parantavat tuloksia. Nimensä mukaisesti intra-juomat nautitaan treenin aikana. 



Mitä intra-juomat sisältävät?

Intra Workout juomat ovat valmiita sekoituksia eri lisäravinteista, jotka toimivat erinomaisesti yhdessä tuoden energiaa treeniin. 

Sisällöt vaihtelevat kuitenkin reippaasti brändikohtaisesti, joten ainesosaluettelot kannattaa lukaista. 

Aminohappoja
Intra Workout -juomat sisältävät välttämättömiä EAA-aminohappoja painottuen niihin kuuluviin BCAA-aminohappoihin. Lisäksi ne sisältävät ei välttämättömiä aminohappoja, joita elimistö pystyy tuottamaan myös itse. Käytännössä intra-tuotteiden sisältämät aminohapot ovat erityisen hyödyllisiä lihaskasvulle.

Sitrulliinimalaattia 
Aminohappo sitrulliinimalaatti on sitrulliinin ja malaatin ainutlaatuinen sekoitus. Se sopii erinomaisesti korkeaa intensiteettiä vaativiin urheilumuotoihin. Kehossa sitrulliinimalaatti muuttuu toiseksi aminohapoksi l-arginiiniksi. Siksi ne vaikuttavat kehossa samalla tavalla. L-arginiini edistää kehossa typpioksidin tuotantoa, mikä puolestaan edistää verenvirtausta. Tästä on hyötyä lihaksille. 

Beta-alaniinia
Beeta-alaniinista on hyötyä kaikissa urheilumuodoissa, mutta etenkin kestävyyslajeissa. Se vaikuttaa karnosiinin muodostumiseen kehossa. Karnosiini taas estää lihasten pH-arvon laskua rasituksessa eli käytännössä sitä, etteivät lihakset mene maitohapoille niin helposti. 

Elektrolyyttejä
Hikoillessa menetetään kehon luonnollisia suoloja. Elektrolyytit auttavat palauttamaan tilanteen, ja siksi nesteytys paranee treenin aikana. Silloin myös jaksaa treenata paremmin. 

Hiilihydraatteja
Osta intra-tuotteista on rikastutettu erittäin hyvin imeytyvillä hiilihydraateilla. Kun treeni on hyvin pitkäkestoista ja / tai raskasta, hiilihydraattien ansiosta treenin jaksaa viedä loppuun asti. Hiilihydraatit intra-tuotteissa ovat erinomainen lisä erityisesti kestävyyslajeissa. 

Vitamiineja 
Jotkut intra-juomat sisältävät C-vitamiinia tai B-vitamiineja, ja niistä erityisesti B6-vitamiinia. C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa raskaan liikunnan aikana sekä sen jälkeen ja auttaa estämään väsymystä ja uupumusta. 
B6-vitamiini edistää normaalia proteiini- ja energia-aineenvaihduntaa ja immuunijärjestelmän normaalia toimintaa ja auttaa estämään väsymystä ja uupumusta. 

Piristäviä aineita 
Kofeiinia ja/tai sitä sisältäviä raaka-aineita on lisätty vain joihinkin intra-valmisteisiin. Jos kofeiini tai sitä sisältävät valmisteet yleensä haittaavat yöunta ja treeni on myöhään illalla, tällainen intra-tuote ei ole paras mahdollinen. Sen sijaan, jos iltapäiväkahvi jää väliin, kofeiinipitoinen intra-tuote voi olla mitä parhain valinta. 

Esimerkkejä intra-juomista: 

Suosittu ja monipuolinen, hiilihydraatiton Nutri Works Black Line Intra Worx on raikas, treenin aikana nautittava juoma. Intra Worx:in innovatiivinen koostumus sisältää monipuolisesti EAA- ja BCAA-aminohappoja, beta-alaniinia, sitrulliinimalaattia, elektrolyyttejä sekä B6-vitamiinia. Vegaaninen, gluteeniton ja laktoositon tuote on saatavilla kahdessa eri maussa.

Diablo Untamed Nutrition Spirit Extreme Intra Workout sisältää kookosvesijauhetta, BCAA aminohappoja, L-glutamiinia ja tauriinia sekä tehokkaan yhdistelmän tärkeitä elektrolyyttejä eikä lainkaan hiilihydraatteja. 

Supermass Nutrition Intrazone on kätevä valmisjuoma, jonka voi ottaa mukaan ilman sekoitteluja. Se sisältää todella monipuolisesti välttämättömiä ja ei välttämättömiä aminohappoja sekä elektrolyyttejä. 

Bull’s All and Out Pre-Intra-Workout sisältää BCAA-aminohappojen ja ei välttämättömien aminohappojen lisäksi luontaisia Guarana-, Cordyceps & Siperian Ginseng -uutteita sekä CocoMineral-kookosvesijauhetta. 

FAST Intra -jauhe sisältää vähän hiilihydraatteja, elektrolyyttejä ja aminohappoja ja sopii vegaaniseen ruokavalioon. 

Yhdistämällä Nutri Works Hydra Works hiilihydraatti-elektrolyyttijauheen sekä Nutri Works EAA-valmisteen saa erinomaisen, nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja sisältävän intra-juoman, joka auttaa jaksamaan pitkät ja raskaat treenit. Hydra WorX on maustamaton. Valitsemalla stevialla makeutetun, raikkaan omenan tai tropical fruit-makuisen Nutri Works EAA-valmisteen, saat todella hyvänmakuisen intra-juoman. 

Kaipaatko lisää opastusta tuotteen valintaan? Aminopörssin ammattitaitoinen henkilökunta auttaa sinua mielellään oikean tuotteen valinnassa.