Omega, 80 kapselia
Hinta: 57,90 €
Tai alk. 8,95 € /kk.
Rasvahapot ovat eniten tutkittuja ravintomme terveyttä edistäviä tekijöitä. Ecoway Omega on tehokas yhdistelmä monipuolisia rasvahappojen lähteitä ja niiden toimivuutta vahvistavia ainesosia oikeassa suhteessa - terveytemme hyväksi. Tavalla, jolla rasvahappoja ei ole koskaan aikaisemmin meille tarjottu.
Terveelliset rasvahapot:
Ecoway Omegan tehokkuus perustuu sen monipuoliseen koostumukseen. Se sisältää kaikkia terveellisiä rasvahappoja ja niiden harvinaisia esiasteita juuri niitä määriä, joita tutkimukset ovat osoittaneet meidän tarvitsevan.
Hyvät ja huonot rasvat:
Kehomme ei pysty muodostamaan hyviä, tyydyttymättömiä omega3 -ja 6-sarjan rasvahappoja. Siksi niitä on saatava säännöllisesti ravinnosta. Hyvät rasvahapot tekevät tärkeää työtä hyväksemme. Ne pystyvät irrottamaan ja hajottamaan huonojen rasvojen muodostamia haitallisia vaahtosolukasaantumia verisuonistoistamme ja estämään niiden muodostumista. Ne pystyvät estämään tulehdusten syntymistä ja parantamaan verisuonten seinämien kuntoa.
Tutkimuksissa on todettu, että rasvahapoilla on tärkeä merkitys myös henkiselle hyvinvoinnille. Viimeaikaiset tutkimukset ovat lisäksi osoittaneet rasvahappojen kykenevän kunnostamaan vaurioituneita solujamme. Solujen pinnat koostuvat rasvahapoista. Vapaiden radikaalien jatkuvana virtana tapahtuvat hyökkäykset solujamme kohtaan tuhoavat näitä rasvahappoja. Vaurioitunut solukalvo pystytään kuitenkin korjaamaan uusien rasvahappojen avulla. Hyvät rasvahapot pienentävät myös veren huonon LDL-kolesterolin pitoisuutta, kun ne korvaavat ravinnon huonoja rasvahappoja. Mikä parasta, hyvät rasvahapot eivät alenna veren hyvää HDL-kolesterolia.
* Kattavasti terveellisiä omega3-, omega6-, omega7-, ja omega9- rasvahappoja * Pohjois -Atlantin lohista tärkeimpiä omega-3 sarjan EPA- ja DHA-rasvahappoja * Marjoista kaikkia omega3-, 6-, 7-, ja 9-sarjan rasvahappoja ja niiden harvinaisia esiasteita tasapainottamassa sekä antamassa laajan rasvahappokoostumuksen. Rasvahappoja, joita entsyymiaineenvaihduntamme käsittelee keholle tarpeellisiksi rasvahappoyksiköiksi * Kaikkien rasvahappojen tärkeimpiä alkumuotoja ALA-(alfalinoleenihappo) ja LA- (linoleenihappo) rasvahappoja * Rosmariini antamassa antioksidanttisuojaa härskiintyviä rasvahappoja vastaan * Ruusujuuri edesauttamassa rasvahappojen entsyymiaineenvaihduntaa
Elinvoimaisia siemenöljyjä:
Syödessämme marjoja kulkeutuvat niiden siemenet kokonaisina läpi ruoansulatus- järjestelmämme, emmekä saa käyttöömme siemenien sisältämiä arvokkaita öljyjä. Kehittyneen teknologian myötä on tullut mahdolliseksi kerätä siemenien sisältämät kallisarvoiset öljyt niin, että ne säilyttävät elinvoimaisuutensa. Kosmetiikkatuotevalmistajat käyttävät marjojen siemenöljyjä voiteissa. Niiden ihoa hoitavien ominaisuuksien kerrotaan vaikuttavan jopa neljä kertaa tehokkaammin, kun ne pääsevät vaikuttamaan sisältäpäin ihoomme. Marjat sisältävät hyvien rasvahappojen esiasteita, joita emme löydä mistään muusta lähteestä luonnosta. Marjat ja niistä saatavat siemenöljyt voivat näyttää uuden suunnan terveellisten rasvojen vallankumouksessa. Elinvoimaiset siemenöljyt Kasvikunnan terveellisten rasvahappojen lähteiksi ovat nousseet marjojen siemenöljyt. Niistä saadaan kaikki tärkeät rasvahapot, joita tarvitsemme nekin, joita emme saa kaloista tai äyriäisistä. Lisäksi marjojen siemenöljyt sisältävät harvinaislaatuisia terveellisten rasvahappojen esiasteita, joita emme löydä mistään muualta kasvikunnasta.
Tyrnimarjan siemenöljyt:
Tyrniöljy sisältää omega-3 ja omega-6 -rasvahappoja sekä harvinaisia omega-7-sarjan rasvahappoyksilöitä. Omega-7-rasvahappoihin kuuluvan palmitoleiinihapon on todettu elvyttävän solujen rasva-aineenvaihduntaa, suojaavan ja vahvistavan limakalvoja ja ihoa sekä edistävän niiden uusiutumista. Sekä omega-3 että omega-6 -rasvahappoja tarvitaan muun muassa jokaisen solumme rakennusaineeksi, hermoston kehittymiseen, ihon hyvinvointiin sekä elimistön toiminnan säätelyyn läpi koko eliniän.
Mustaviinimarjan siemenöljyt:
Mustaviinimarjan siemenöljy sisältää runsaasti omega-6 -ryhmän rasvahappoja GLA:ta. GLA:n lisäksi mustaherukan siemenöljy sisältää välttämättömiä omega-3 -ja omega-6 -rasvahappoja, sekä harvinaista omega-3 -ryhmän stearidonihappoa ja omega-9-ryhmän öljyhappoa, joka pienentää veren huonon LDL-kolesterolin pitoisuutta. Mustaviinimarjan siemenöljyssä on enemmän gammalinoleenihappoa kuin sen kuuluisassa lähteessä helokkiöljyssä. GLA tervehdyttää hormonitoimintaan sekä vahvistaa, korjaa ja suojaa herkkää, kuivunutta ihoa estäen myös sen vanhenemista.
Hyviä rasvahappoja kalasta:
Pohjois-Atlantin lohet ovat täydellinen omega-3 -rasvahappojen lähde. Lohet ovat kasvaneet kylmissä ja puhtaissa olosuhteissa. Ne sisältävät suuria määriä terveydelle tärkeitä EPA-ja DHA-rasvahappoja. Lohesta saatavat välttämättömät EPA-ja DHA-rasvahapot Pohjois-Atlantin puhtaista lohista saamme kahta terveydellemme vättämätöntä omega3-sarjan rasvahappoa: EPA:aa ja DHA:ta. Näitä rasvahappoja kehomme ei pysty valmistamaan, vaan tarvitsee niitä ravinnostamme. Suomessa keskimääräinen päivittäinen EPA-rasvahapon saanti on noin 0.2g/vrk. Tutkimukset suosittelevat, että määrä tulisi olla 1020 -kertainen. Tämä tarkoittaisi, että meidän tulisi syödä rasvaista kalaa päivittäin noin 200 g. Ecoway Omegan lohien rasvahapot saadaan niiden syötävistä osista, jonka jälkeen ne tiivistetään, jotta tärkeiden EPA-ja DHA-rasvahappojen määrä nousee optimaaliseksi.
Vahvat yrtit:
Marjojen siemenöljyjä sekä Pohjois-Atlantin lohiöljyjä, joista:
* Omega3-rasvahappoja
* EPA-rasvahappot
* DHA-rasvahapot
* Omega6-rasvahappoja
* Omaga7-rasvahappoja
* Omega9-rasvahappoja
* Sekä näiden rasvahappojen esiasteita.
Kaikkien omega3-ja 6-rasvahappojen alkumuotoja
* ALA (alfalinoleenihappo)
* LA (linoleenihappo)
* GLA (gammalinoleenihappo)
* E-vitamiini (d-alfatocopherol)
* Rosmariini
* Ruusujuuri
Ruusujuuri – rasvahappojen entsyymiaineenvaihdunnan tehostamiseksi
Ruusujuuri on eräs mielenkiintoisimmista lääkekasveista maailmassa.
Sen kerrotaan sisältävän ainesosia, jotka auttavat elimistöä
selviytymään ulkoisista rasitustekijöistä, vahvistamaan vastustuskykyä
sekä lievittämään päänsärkyjä.
Ruusujuuren avulla tehostamme elimistömme rasvahappojen entsyymiaineenvaihduntaa.
Rasvahappoaineenvaihdunnassamme entsyymit valmistavat
elimistöllemme sen tarvitsemia rasvahappoja. Terveytemme kannalta on
tärkeää, että rasvahappoaineenvaihduntamme toiminta on tehokasta.
Oikeiden ainesosien avulla lisäämme kehomme edellytyksiä valmistaa sen
tarvitsemia rasvahappoja terveytemme hyväksi.
Rosmariini - antioksidatiiviseksi suojaksi
Rosmariinia on käytetty hillitsemään tulehduksia, edistämään
verenkiertoa, lievittämään reumaattisia vaivoja sekä hermosärkyjä. Myös
sillä on ruusujuuren tapaan positiivisia vaikutuksia rasvahappojen
entsyymiaineenvaihduntaan.
Rosmariini ja ruusujuuri tunnetaan vahvoista ja monipuolisista
ominaisuuksistaan. Ecoway Omegassa ne ovat edesauttamassa rasvahappojen
entsyymiaineenvaihduntaa sekä antamassa antioksidanttisuojaa
härskiintyviä rasvoja vastaan.
Valmistaja: Ecoway Oy
Käyttötarkoitus: Henkinen
hyvinvointi. Parantaa oppimisprosessia. Lukuisat terveyttä edistävät vaikutukset. Edistää
säännöllisesti käytettynä urheilijan suorituskykyyn vaikuttavia
asioita.
Kenelle soveltuu: Soveltuu urheilijoille sekä erinomaisesti myös muillekin käyttäjäryhmille.
Annostus: 1 kapseli vuorokaudessa.
Olomuoto ja maut: Kapseli. Neutraalin makuinen.






