Ravinto: Ravintokuidut vatsan hyvinvointiin

Ravintokuidut tekevät vatsalle hyvää. Monet elintarvikkeet ovat luonnostaan runsaskuituisia. Niitä suositellaan ruokavalioon monipuolisesti.  

Esimerkiksi suomalaisesta ruokavaliosta tuttu ruisleipä, ja monen suomalaisen aamupalasuosikki kaurapuuro, ovat luonnostaan erittäin kuitupitoisia. 

Viljatuotteet, vihanneksen, kasvikset ja hedelmät ovat erinomaisia kuidun lähteitä ruokavaliossa. Täysjyvätuotteet sisältävät huomattavasti enemmän kuituja valkoisiin versioihin verrattuna.

Viljan ja täysjyvätuotteiden veteen liukenemattomat kuidut turpoavat suuren vedensitomiskykynsä ansiosta voimakkaasti ja lisäävät siten ulosteen massaa. Tämä vauhdittaa paksusuolen toimintaa, ja sitä kautta ruoan kulkeutumista ulos elimistöstä. Näin kuidut vaikuttavat ruoansulatuksen nopeuteen, ja myös ei-toivotut aineet poistuvat kehosta kuitujen ansiosta nopeammin. Kuitujen käytön yhteydessä tulee juoda riittävästi nestettä, mieluiten vettä, jotta ne toimivat toivotulla tavalla. 

Hedelmien, vihannesten ja kauran vesiliukoiset kuidut ovat ravintoa suoliston hyville bakteereille ja auttavat siten ylläpitämään suoliston tervettä bakteerikantaa. Vesiliukoiset kuidut pehmentävät ulostemassaa ja helpottavat siten vatsan toimintaa.

Jos ravinnon kuitumäärä jää kovin alhaiseksi syystä tai toisesta johtuen, voi kuitulisä olla paikallaan. Kuitulisää ei kuitenkaan koskaan tulisi käyttää monipuolisen ja terveellisen ruokavalion korvikkeena eikä suositusannosta tule ylittää. 

Tässä lisää lisäkuidun lähteistä:
Suosituksi lisäkuidun lähteeksi on noussut gluteeniton psyllium, joka sopii sekä ruoanlaittoon että leivontaan tai esimerkiksi jugurtin tai smoothien sekaan. Se sopii pitkäaikaiseen käyttöön. Psylliumin käyttö tulee aloittaa pienellä annoksella ja lisätä vähitellen määrää. Vaikutus alkaa jo useimmiten vuorokaudessa.

Puhdas+ -sarjasta löytyy Premium Psyllium-kuitu. joka on pakattu tukevaan muoviastiaan. Foodin Psyllium-kuitu puolestaan on pakattu pussiin, jonka sisällön voi tyhjentää vaikkapa omaan lasipulloon. Puhdistamon Psyllium on sekin loistotuote psyllium-lisää kaipaavalle.  

Herkkävatsaisilla valmistusvaiheessa testattu Puhdas+ Kaurakuitu on sekin erinomainen vaihtoehto kuidun lähteeksi. Kaurakuidun lisäksi se sisältää oliiviöljyn polyfenoleita. Valkoinen jauhe ei maistu juuri miltään, joten se on helppo lisätä nesteen joukkoon. Toimii vaikkapa jugurtin/rahkan tai kasvipohjaisen vastaavan tuotteen seassa. Kaurakuitu löytyy myös Puhdas + Keto-tuotelinjassa nimellä Puhdas+ Keto kaurakuitu, koska ketoruokavaliossa kuitulisä on usein tarpeellinen. 

Jotkut kuituvalmisteet sisältävät yhdistelmän eri kuituja tai muita suolistoon positiivisesti vaikuttavia aineita. Lepicol sisältää kolmea suolistossa vaikuttavaa ainesosaa: psyllium-siementen kuorta, inuliinia ja maitohappobakteereita. Biomed Linomix® sisältää pellavarouhetta, ruusunmarjaa, kauralesettä, karpaloa, mustikkaa ja tyrniä, sekä hieman ruokosokeria. 

Erinomaisia ja suosittuja kuidun lähteitä ovat myös siemenet. Niiden suositeltu käyttömäärä kannattaa pitää mielessä. Esimerkiksi Chia-siemeniä suositellaan käytettäväksi 1-2 rkl päivässä. Ne liotetaan vedessä sekoitussuhteessa 1/10:een ja syntynyt puuromainen aine lisätään vaikkapa smoothien sekaan. Vanha tuttu pellavansiemenlima toimii sekin vatsan toiminnan vauhdittajana. Se valmistuu näppärästi pellavansiemeniä yön yli liottamalla. 

Myös pähkinät ovat runsaskuituista ravintoa. Esimerkiksi miedonmakuinen Cashew-pähkinä sopii loistavasti ripoteltavaksi salaatteihin. Mantelit sopivat naposteltavaksi sellaisenaan tai vaikkapa laadukkaan raakasuklaan kanssa, vaikka se ei kuituja sisälläkään.

Kuitujen lisääminen ravintoon onnistuu helposti, kun vaihtaa valkoiset ja kuoritut viljat täysjyväviljoihin ja nauttii vihanneksia, hedelmiä ja marjoja monipuolisesti. Kun siemeniä nauttii lisäksi kohtuudella ja herkkuhetkiin sisältyy vaikkapa pähkinöitä, ravinnon kuitupitoisuus kohisee reippaasti. Jos kuitupitoisuus syystä tai toisesta jää alhaiseksi, on loistavia vaihtoehtoja ravintolisistä saatavilla. 

Ravintolisien annosta ei tule ylittää. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota tai terveitä elämäntapoja. Ne tulee säilyttää lasten ulottumattomissa.