Resepti: Kesäinen mansikkapiirakka, vegaaninen

Helteiden ansiosta tänä kesänä kotipihan mansikkapenkki on ollut pullollaan mansikoita jo kesäkuussa!

Niistä innostuneena päätimme kokeilla, miltä maistuisi herkkuaineksista valmistettu mansikkapiirakka, joka sopisi kaikille ruokavalioista riippumatta.

Tietysti halusimme, että mansikkapiirakka on niin hyvää, että sitä syö enemmän kuin mielellään. 

Piirakka on gluteeniton ja vegaaninen (maidoton, kananmunaton).

Mantelijauhot tuovat piirakkaan rakennetta, täyteläisyyttä sekä kuituja. Kookossokerin maku on aivan ihana - meillä lapset laittavat sitä myös ripauksen aamuiseen kaurapuuroon - mutta yhtä lailla hyvä makua piirakkaan toisi kookossokeri.

Vegaanisen margariinin tilata voi toki käyttää myös osittain tai kokonaan kookosöljyä. joka tuo piirakkaan myös kookosmaista makua ja pohjaan hiukan erilaisen rakenteen. 

Korkelaatuista vaniljasokeria tarvitaan vain vähän ja maku on suorastaan huippu. 

Kokeile itse! 😊

Tarvitset: 

  • ½ dl vegaanista margariinia
  • ½ dl kauramaitoa
  • 2 dl mantelijauhoa
  • 1 ½ dl kaurahiutaleita jauhoksi surautettuna/kaurajauhoja
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 rkl kookossokeria
  • ½ tl leivinjauhetta

Mansikoita makusi mukaan, mieluummin enemmän kuin vähemmän. 

Ohje:

  • Sulata margariinia hiukan pehmeämmäksi/juoksevammaksi.
  • Sekoita kookossokeri margariiniin niin, että se vähän sulaa. 
  • Surauta kaurahiutaleet jauhoksi tai käytä valmiita kaurajauhoja. 
  • Sekoita kaikki aineet keskenään.  
  • Taputtele taikina matelijauhojen avulla piirakkavuokaan. Asettele päälle viipaloituja mansikoita omalla tavallasi.
  • Paista 200 asteessa noin 15 min tai kunnes reunat saavat vähän väriä.
  • Nauti vaikkapa kauravaahdon kanssa. 

Meillä piirakka katosi alta aikayksikön. Siitä pitivät niin lapset, lasten kaverit kuin aikuisetkin. Olisi ehkä pitänyt tehdä piirakoita kaksi... 

Täydellisiä herkkuhetkiä!